Peter Pan (2018)
Koko perheen lumoavan koukuttava Peter Pan toi mukanaan Ylihärmän Nuorisoseuralle värikkään maailman, jossa Peter Panin ja Helinä-keijun lisäksi seikkailivat Kultasen perheen lapset Leena, Jukka ja Maisa, Mikä-Mikä-maan kadonneet lapset, intiaanit ja merirosvot päällikkönään itseoikeutetusti Kapteeni Koukku – niin ja tietysti krokotiili!
Peter Panin tarina on ylistys meissä kaikissa elävän lapsen rajattomalle luovuudelle ja kasvun mahdollisuudelle. Se kertoo myös aikuiseksi kasvun kipeydestä, joka kulminoituu Peterin Panin hahmoon.
Peter Pan perustuu J. M. Barrien yli sata vuotta vanhaan satuun pojasta, joka ei halunnut kasvaa isoksi. Mikä-Mikä-Maahan pääsee mukaan jokainen, joka haluaa. Tarvitaan vain hieman keijukaispölyä, huiman iloisia ajatuksia ja ripaus rohkeutta. Klassikkosadun viehätys piileekin juuri siinä, että se muistuttaa meitä lasten kyvystä käyttää mielikuvitustaan. Kasvaminenkin voi olla huima seikkailu, mutta sitä kohti ei tarvitse kiirehtiä – ja leikkimistä ei tarvitse lopettaa koskaan!
Käsikirjoitus J. M. Barrien alkuperäisteoksen pohjalta Rauli Jokelin. Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Suomen näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat. Näytelmää tukee Suomen kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto.
Uutuutena yksi näytös tulkattiin myös viittomakielellä.
Kuvat (Egon Saar – Studio Härmä)
Rooleissa:
Peter Pan – Jeremias Riutta
Helinä-keiju – Helmi Hannus
Leena – Essi Kallio
Jukka – Aukusti Jutila
Maisa – Hilja Linko
Peterin varjo – Ester Jokinen
Äiti Kultanen – Tarja Rantanen
Isä Kultanen – Jyrki Talvitie
Nana-koira – Annika Ylipelkonen
Krokotiili – Veeti Hippi
Kapteeni Koukku – Hanna-Maija Mantere
Merirosvot – Jyrki Talvitie, Tarja Rantanen, Taru Laaksonen, Rauno Ylipelkonen, Susanna Mantere, Annika Ylipelkonen, Janina Ylipelkonen, Juulia Ylipelkonen, Roosa Ylipelkonen
Tiikerililja – Rebecca Turcios
Kadonneet lapset / Intiaanit – Annika Paloniemi, Ester Jokinen, Aura Hurtamo, Anni Nukala, Alina Hietamäki, Martta Jussinmäki, Aino Hede, Matilda Turcios, Emmi Tyni, Iida Järviluoma, Venla Järviluoma, Olivia Lahtinen, Minttu Huhtaluhta, Orvokki Övermark, Emilia Torvinen, Veeti Hippi, Emma Huhtaluhta, Milla Laaksonen, Maisa Laaksonen
Työryhmä:
Käsikirjoitus – J.M. Barrie
Suomennos – Rauli Jokelin
Ohjaus – Maaria Koivula-Talkkari, Linda Huhtaluhta
Apuohjaajat – Kia Lepistö, Susanna Mantere
Tuottaja – Eija Mäkiniemi
Sisäinen tuottaja – Satu Linko
Painomateriaalit – Hanna Keskinen
Valokuvaus – Studio Härmä / Egon Saar
Musiikit – Jyrki Talvitie
Äänentoisto – Joonas Autio, Matias Keskinen
Äänimies – Markku Lepistö, Elias Keskinen
Valosuunnittelu ja toteutus – Aleksi Keskinen, Joonas Autio, Matias Keskinen, Ville Kangas
Valomies – Aleksi Keskinen
Koreografiat – Heidi Luoma
Lavastus – Hanna Keskinen, Marko Hannus, Ville Kangas
Lavastustiimi – Marko Hippi, Jaakko Mantere, Tero Hurtamo, Matias Keskinen, Markku Lepistö, Elias Keskinen, Seija Mantere, Eija Mäkiniemi
Puvustus – Taru Kari
Puvustustiimi – Sari Riutta, Jeremias Riutta, Seija Mantere, Hanna Keskinen, Päivi Autio, Anne Hurtamo, Maija Järviluoma, Aulikki Jokinen, Ville Kangas, Satu Linko, Hanna Torvinen, Sirpa Jutila, Mari Lahtinen, Ester Jokinen
Maskeeraus – Susanna Mantere
Keittiövastaava – Seija Mantere
Keittiötiimi – Liisa Hintsa, Anne Hurtamo, Maija Järviluoma, Hanna Torvinen, Sirpa Jutila, Virpi Jussinmäki, Aulikki Jokinen, Sari Riutta
Lipunmyynti – Tiina Taijonlahti, Päivi Koivula
Viittomakielen tulkkaus – Juhan Paja
Yhteistyökumppanit:
Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto
Komiat -Lehti
Ylihärmän Kappeliseurakunta
Ylihärmän Säästöpankki
Kauhavan Kaupunki
MSK Group Oy
Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseura
Leskisen Kukkakauppa ja Hautaustoimisto
Petri Hietamäki
Lapuan Keilahalli
Ylihärmän Reserviläiset R.Y.
Lean Verstas
Keskisen Putkiasennus KY
Tuulia Design
Studio Härmä